Hinnoittelu

Perheystävällinen työpaikka -ohjelma on investointi yrityksen tärkeimpään pääomaan – omaan henkilökuntaan.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelman läpivienti kestää arviolta 1-3 vuotta riippuen työnantajan koosta, lähtötilanteesta ja kehittämistyön etenemisestä. Ohjelman hinnoittelu perustuu Väestöliiton antamaan sparraukseen ohjelman eri vaiheissa. Ohjelman toteutukseen voi sitoutua vaiheittain.

Hinnat alv 0%. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.

Työnantajalla on oikeus hyödyntää Perheystävällinen työpaikka -logoa viestinnässään ensimmäisen vaiheen toteutuksen jälkeen.

Myönnetty Perheystävällinen työpaikka -tunnus on voimassa vuoden kerrallaan. Tunnuksen ylläpito edellyttää perheystävällisyyden raportointia Väestöliittoon ja vuosimaksun maksamista, jotka tarkentuvat myöhemmin.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelman hinnoittelu:

Perheystävälinen työpaikka -ohjelman hinnoittelu

VAIHE 1. Henkilöstökysely ja alkuasetelma

  1. Perheystävällisyyskysely
    Toteutus Väestöntutkimuslaitoksen toimesta avaimet käteen -periaatteella. Perusraportti, josta työnantaja saa yleiskuvan perheystävällisyyden lähtötilanteesta
  2. Asiakaskohtainen viestinnällinen yhteistyö
  3. Oikeus käyttää ohjelmassa mukana -logoa

    Hinta: 2 000 € (alv 0%)
    Kesto: 1-4 viikkoa
    Arvioitu asiakkaan resurssintarve: 1-2 työpäivää

VAIHE 2. Syvempi analyysi ja kehittämissuunnitelma

  1. Perheystävällisyyskyselyn tarkempi avaaminen Väestöliiton asiantuntijoiden toimesta, sekä yrityksen nykytilanteen ymmärtäminen
  2. Yksilöllisen kehittämissuunnitelman laatiminen yhdessä Väestöliiton edustajien kanssa
  3. Asiakaskohtainen viestinnällinen yhteistyö
  4. Oikeus käyttää ohjelmassa mukana -logoa

    Hinta: 1 000 € (alv 0%)
    Kesto: 1-4 viikkoa
    Arvioitu asiakkaan resurssintarve: 2-5 työpäivää

VAIHE 3. Konkreettiset teot ja perheystävälliset toimenpiteet

  1. Yksilöllisen kehittämissuunnitelman toteuttaminen käytännössä
  2. Tarvittava määrä ohjauspalavereja Väestöliiton kanssa –voidaan pitää etäyhteyksien välityksellä
  3. Väestöliiton lisäpalveluita saatavilla erillisillä sopimuksilla (työpajat, luennot, koulutukset jne.)
  4. Asiakaskohtainen viestinnällinen yhteistyö
  5. Oikeus käyttää ohjelmassa mukana -logoa

    Hinta: 250 €/ alkava neljännesvuosi (alv 0%)
    Kesto: 6-24 kuukautta
    Arvioitu asiakkaan resurssintarve: yksilöllinen

VAIHE 4. Kokonaisarviointi ja tunnus

  1. Perheystävällisyyskysely
    Toteutus Väestöntutkimuslaitoksen toimesta avaimet käteen -periaatteella. Syventävä raportti, ja vertaaminen lähtötilanteeseen
  2. Tarvittaessa henkilöstön ja johdon haastatteluja
  3. Mahdolliset kehittämistoimet, mikäli tunnuksen myöntämisen kriteerit eivät täyty
  4. Tunnuksen myöntämiseen liittyvät viestinnälliset nostot
  5. Oikeus käyttää Väestöliiton myöntämä tunnus -logoa

    Hinta: alk. 3000 € (alv 0%)
    Kesto: 1-4 viikkoa
    Arvioitu asiakkaan resurssintarve: 3-6 työpäivää

VAIHE 5. Ylläpito *)

Sovitaan asiakaskohtaisesti
Ota yhteyttä ja kysy lisää

”Koska meillä kaikilla on perhe”
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma ei rajoitu vain lapsiperheisiin, vaan ulottuu elämänkaaren kaikkiin vaiheisiin.